WhitePearl09

Miniatyyrisankari osa 2: Noituutta - Atsiuh! Aivastus ravisteli minua päästä varpaisiin ja sai minut kääriytymään huopaan vielä tiukemmin. - Terveydeksi... isäni sanoi hajamielisesti kotatsun äärestä. Hän oli niin uppoutunut kirjaansa, että tuskin huomasi ulkona raivoavaa lumimyrskyä. Kadehdin hänen keskittymiskykyään... Minä en ollut pystynyt keskittymään mihinkään sitten.... sen. Sinäkin aamuna olin jo lähdössä puutarhaan kuokka olalla, ennen kuin isä pysäytti minut ja muistutti, että nyt oli talvi ja kaikki puutarhassa olisi vielä umpijäässä. Katsoin surullisesti ikkunasta ulos. Lumihiutaleet tanssahtelivat kilpaa tuulessa. Osa niist

Feliciano astui hämärään huoneeseen. Hän veti syvään henkeä ja sulki oven perässään, sanoen että hän tarvitsi hetken kahdestaan parhaan ystävänsä kanssa, minkä muut ymmärsivät vallan hyvin. Tämä oli päivä, jonka Feliciano tiesi joskus koittavan ensimmäisten merkkien ollessa ilmassa, mutta jonka hän silti mielessään kielsi. Taakka oli pienelle italialaiselle liian raskas kantaa, joten hän oli sysännyt kaiken mielestään ja peittänyt tunteensa säkenöivällä hymyllä